

Fantasiasatu
Hik sanoi kaivinkone
3–6 v · 4–5 minLukijana Anna
Rakennustyömaalla kolisi ja paukkui, ja hiekka tuoksui sateen jäljiltä. Iida istui aidan vieressä punaisen ämpärin päällä ja katseli koneita. Isoin ja keltaisin niistä oli Kalle Kaivinkone.
Kallen piti kaivaa kuoppa uudelle hiekkalaatikolle. Hän laski kauhansa maahan ja otti ison, pyöreän kourallisen hiekkaa.
”Hik!” sanoi Kalle, ja kauha hypähti ilmaan.
Hiekka lensi kaaressa ja ropisi suoraan työmies Lassin kypärän päälle. Lassi seisoi hetken aivan hiljaa, ja hänen kypärällään oli nyt pieni hiekkavuori.
”Sataako täällä hiekkaa?” Lassi ihmetteli ja katsoi taivaalle.
”Anteeksi”, sanoi Kalle. ”Minulla on hikka, eikä se lähde pois.”
Iida nousi ämpäriltään ja tepasteli Kallen viereen. ”Minä autan”, hän sanoi. ”Kun minulla on hikka, äiti käskee juoda vettä.”
Kalle kurotti kauhansa sadevesilätäkköön ja hörppäsi. Lätäkkö loiski, ja Kallen lamppu räpsähti tyytyväisenä. Sitten hän kokeili uudestaan.
”Hik!” sanoi Kalle, ja kauha hypähti ilmaan.
Tällä kertaa hiekka lensi Lassin eväsrasiaan, juuri voileivän päälle. Lassi katsoi voileipäänsä ja totesi, että nyt se oli ainakin rapea.
”Kalle, kokeile jotain muuta”, Lassi sanoi ja ravisteli rasiaa.
Paikalle kurvasi Saara Sementtiauto, jonka rumpu pyöri ja hurisi. ”Mikä täällä hyppii?” Saara kysyi.
”Kallen hikka”, Iida vastasi. ”Mutta minä keksin kyllä jotain.”
Iida mietti ja mietti, ja hän kiipesi hiekkakasan päälle miettimään paremmin. ”Pidätä henkeä”, hän sanoi Kallelle. ”Ja laske kymmeneen.”
Kalle pidätti henkeään niin, että hänen pakoputkensa puhkui pieniä pilviä. Hän laski yhdestä kymmeneen, mutta jäi jumiin seitsemän kohdalla, koska ei muistanut, tuleeko sen jälkeen kahdeksan vai kahvi.
”Hik!” sanoi Kalle, ja kauha hypähti ilmaan.
Hiekka lensi Saaran pyörivään rumpuun, ja rumpu alkoi rapista kuin iso marakassi. Saara pyörähti ympäri ja tanssi mukana, koska hänen mielestään ääni oli kaunis.
”Nyt minullakin rapisee”, Saara nauroi. ”Kokeillaanko vielä kerran?”
Iida istui hiekkakasalle ja katseli Kallea tarkasti. Kerran hän kömpi ihan lähelle kuuntelemaan. Hän huomasi, että Kalle kaivoi hirveän nopeasti ja haukkoi ilmaa joka kauhallisella.
”Kalle”, Iida sanoi, ”sinulla on liian kiire. Kaiva hitaasti, ja laula samalla minun kanssani.”
”Mitä laulua?” Kalle kysyi.
Iida keksi laulun siinä samassa. ”Kauha alas, kauha ylös, hiekka menee hiljaa syliin”, hän lauloi ja keinui joka sanalla.
Kalle lauloi mukana matalalla, jyrisevällä äänellä. Kauha laskeutui hitaasti, nousi hitaasti ja kääntyi hitaasti. Hiekka valui pehmeästi juuri oikeaan kasaan. Iida tepasteli kuopan reunalla laulun tahdissa.
Iida pidätti henkeään ja odotti. Kalle odotti. Saara Sementtiautokin lakkasi pyörimästä ja odotti.
Mitään ei kuulunut, paitsi varpusen piipitys aidan päältä.
”Se meni pois!” Kalle huudahti, ja hänen lamppunsa välkkyivät iloisesti. Iida hyppi hiekkakasalla, ja Lassi heilutti rapeaa voileipäänsä.
Loppupäivän Kalle kaivoi laulaen, ja kuoppa valmistui juuri ennen iltaa. Iida ja Saara tekivät kuopan reunalle hiekkalinnan, jossa oli kolme tornia. Aurinko painui nosturin taakse, ja koneet hiljenivät yksi kerrallaan.
Lassi riisui kypäränsä, ja sieltä valui vielä vähän hiekkaa. ”Hik!” sanoi Lassi.
Kalle Kaivinkone haukotteli ja laski kauhansa maahan tyynyksi. ”Hyvää yötä, Iida”, hän kuiskasi. ”Huomenna lauletaan Lassille.”







