

Fantasiasatu
Kuka siellä kolistelee
3–6 v · 4–5 minLukijana Anna
Tuuli vihelsi Ritarilinnan tornien ympärillä, ja kuu kurkisti kapeasta ikkunasta sisään. Lumi istui suuren salin takan edessä ja lämmitti varpaitaan liekkien lähellä.
Risto Ritari harppoi salin poikki hakemaan lisää halkoja takkaan. Silloin jostakin kuului kova ääni, joka kuulosti kilin kolin, kilin kolin.
Risto Ritari pysähtyi kesken askeleen, ja ääni loppui heti. Hänen viiksensä värisivät kypärän alla.
”Kuka siellä kolistelee?” Risto Ritari kysyi.
”En tiedä”, Lumi sanoi. ”Mennään katsomaan.”
He lähtivät pitkää käytävää pitkin kohti linnan keittiötä. Risto Ritari hyräili matalasti, jotta ei pelottaisi. Ääni kulki heidän mukanaan kilin kolin, kilin kolin.
Keittiössä kissa Kati nuoli kermaa kulhon reunalta pöydän alla. Kattilat roikkuivat koukuissaan aivan hiljaa.
”Kuka siellä kolistelee?” Risto Ritari kysyi.
”En minä ainakaan”, Kati sanoi ja nuolaisi viiksiään. ”Minä vain maistelen. Kuka siellä kolistelee?”
Lumi kurkisti jokaiseen kattilaan, mutta mistään ei löytynyt kolistelijaa. Yhdestä kattilasta löytyi vain unohtunut porkkana.
He tepastelivat pihan poikki talliin, ja ääni tepasteli perässä kilin kolin, kilin kolin. Risto Ritari hyppi kiveltä toiselle ja hyräili vähän kovempaa.
Tallissa hevonen Pulla seisoi heinäkasan vieressä ja pureskeli. Se rouskutti niin äänekkäästi, että Lumi melkein luuli löytäneensä kolistelijan.
”Kuka siellä kolistelee?” Risto Ritari kysyi.
”En minä ainakaan”, Pulla sanoi suu täynnä heinää. ”Minä vain rouskuttelen. Kuka siellä kolistelee?”
Lumi kömpi heinien sekaan ja kurkisti jokaiseen nurkkaan. Sieltä löytyi kolme hiirtä, jotka pelasivat herneellä palloa.
”Emme me”, hiiret piipittivät yhteen ääneen. ”Me pelaamme hiljaa.”
Viimeiseksi he kiipesivät ja kiipesivät korkean tornin kierreportaita ylös. Joka askeleella kuului taas kilin kolin, kilin kolin, ja ääni kaikui seinistä.
Tornin huipulla pöllö Olli istui orrella ja räpytteli isoja silmiään.
”Kuka siellä kolistelee?” Risto Ritari kysyi.
”En minä ainakaan”, Olli sanoi. ”Minä vain huhuilen. Kuka siellä kolistelee?”
Lumi ei vastannut heti, sillä hän mietti kovasti. Hän katsoi Risto Ritaria varpaista kypärään asti.
”Risto, seiso ihan paikallasi”, Lumi sanoi.
Risto Ritari seisoi paikallaan kuin patsas. Tornissa oli niin hiljaista, että tuulen huokaus kuului ikkunasta.
”Hyppää nyt kerran yhdellä jalalla”, Lumi sanoi.
Risto Ritari hyppäsi, ja tornissa kilisi ja kolisi niin, että Olli hätkähti orrellaan.
”Sinä itse kolistelet!” Lumi huudahti. ”Haarniskasi kolisee joka askeleella.”
Risto Ritari katsoi rautakenkiään pitkään. Sitten hän alkoi nauraa niin, että kypärä hyppi päässä ja kolisi vielä lisää. Lumi nauroi, Olli huhuili naurusta, ja alhaalta tallista kuului Pullan hirnahdus.
”Mutta miten minä voin kävellä hiljaa?” Risto Ritari kysyi. ”Enhän minä voi seistä aina paikallani.”
Lumi mietti hetken ja kaivoi sitten taskustaan isot villasukat, jotka mummo oli kutonut hänelle talveksi.
Hän veti sukat Risto Ritarin rautakenkien päälle ja sitoi kaulahuivinsa haarniskan ympärille. Sukat olivat vähän liian pienet, joten rautaiset varpaat kurkistivat sukan kärjestä.
”Kokeile nyt”, Lumi sanoi.
Risto Ritari otti yhden askeleen ja sitten toisen. Kuului vain pehmeää tum, tum, aivan kuin karhu olisi kävellyt tyynyjen päällä.
”Ei kilin kolin!” Risto Ritari kuiskasi onnellisena.
He hiipivät kierreportaat alas niin hiljaa, että Kati ja Pulla eivät edes huomanneet heitä. Takka hehkui enää punaisena, ja salissa oli lämmintä ja hiljaista.
Lumi kömpi pehmeään vuoteeseen, ja Risto Ritari peitteli hänet villasukat jalassaan. Sitten hän istuutui tuoliin vuoteen viereen.
”Hyvää yötä, Lumi”, huhuili Olli tornista.
”Hyvää yötä, Lumi”, Risto Ritari mutisi jo puoliunessa, ja pian hänen kuorsauksensa kilisytti kattiloita keittiössä asti.







