

Fantasiasatu
Kypsä kurpitsa hakee työpaikkaa
6–9 v · 4–5 minLukijana Emil
Syksyn tuuli kahisutti vaahteran lehtiä Hugon kotipihalla, ja kasvimaalla kyyhötti pyöreä oranssi kurpitsa. Hugo nosteli porkkanoita koriin, kun isä kumartui aidan yli ja koputti kurpitsan kylkeä.
”Tämä kurpitsa on nyt kypsä”, isä sanoi tyytyväisenä ja meni sisälle keittämään kahvia.
Silloin kurpitsa avasi silmänsä, joita Hugo ei ollut koskaan ennen nähnyt. Se rykäisi juhlallisesti ja suoristi vartensa.
”Kuulitko, Hugo?” kurpitsa kuiskasi. ”Minä, Kerttu Kurpitsa, olen kypsä. Se tarkoittaa, että olen aikuinen.”
”Ei se ihan sitä tarkoita”, Hugo sanoi.
”Aikuiset käyvät töissä”, Kerttu Kurpitsa jatkoi kuuntelematta. ”Minun täytyy saada työpaikka, ennen kuin kahvi on keitetty.”
Hugo raapi päätään. Hän tiesi, ettei Kerttua kannattanut väittää vastaan, koska sen pää oli yhtä kova kuin kuori.
”No mitä työtä sinä haluaisit tehdä?” hän kysyi.
”Ruohonleikkaajan”, Kerttu Kurpitsa vastasi. ”Minä olen pyöreä, ja ruohonleikkurikin on melkein pyöreä.”
Ennen kuin Hugo ehti vastata, Kerttu keinahti irti varrestaan ja kieri kasvimaalta nurmikolle. Se pyöri edestakaisin niin vakavana, että ruoho painui litteäksi mutta ei lyhentynyt yhtään.
”Ruoho pitää leikata, ei silittää”, Hugo huomautti.
”Sitten minä olen silittäjä”, Kerttu Kurpitsa sanoi arvokkaasti. ”Missä on pyykki?”
Pyykkinarulla roikkuivat isän paidat ja äidin raidalliset sukat. Kerttu otti vauhtia, kieri narun alle ja ponnahti ylös, jolloin yksi sukka jäi roikkumaan sen varteen ja pyykkipoika napsahti kiinni kylkeen.
”Nyt minulla on kravatti ja virkamerkki”, Kerttu Kurpitsa ilmoitti. ”Seuraavaksi kastelen kukat, koska puutarhuri on hyvin aikuinen ammatti.”
Se kieri suoraan vesiletkun päälle. Letku hypähti kuin säikähtänyt mato, sadetin alkoi pyöriä, ja vesisuihku kasteli kukkien sijaan ensin pyykit, sitten kissa Mirrin ja lopuksi Hugon.
”Kerttu, pysähdy!” Hugo huusi ja pyyhki vettä silmistään.
Mutta märkä kurpitsa oli liukas kuin saippuapala. Kerttu Kurpitsa lipui alamäkeen kohti pihan perää, jossa välkkyi lammikko ja sen keskellä keikkui keltainen leikkiankka.
”Kurpitsat kelluvat”, Kerttu huusi, ”mutta en tiedä, kelluvatko aikuiset kurpitsat!”
Hugo vilkaisi ympärilleen. Kottikärryt seisoivat omenapuun alla, joten hän tarttui niiden kahvoihin ja juoksi niin, että saappaat lätsähtelivät.
Hän ehti mäen alle juuri ennen Kerttua ja työnsi kärryt lammikon reunalle. Kurpitsa kolahti suoraan kärryjen pohjalle ja jäi istumaan niihin kuin kuningatar vaunuissaan, sukka tuulessa liehuen.
”Hyvä koppi”, Kerttu Kurpitsa sanoi hengästyneenä. ”Mutta minulla ei vieläkään ole työtä.”
Samassa ovi narahti, ja isä astui portaille kahvikuppi kädessä. Hän katsoi märkiä pyykkejä, märkää kissaa, märkää Hugoa ja kottikärryissä istuvaa kurpitsaa, jolla oli sukka varressaan.
”Mitä täällä on tapahtunut?” isä kysyi.
Hugo mietti nopeasti. Sitten hän työnsi kärryt portaiden luo ja nosti Kertun ylimmälle askelmalle oven viereen.
”Tämä kurpitsa on hakenut töitä koko päivän”, Hugo sanoi. ”Se haluaisi ottaa vastaan mummon, kun hän tulee huomenna kylään.”
Isä katsoi kurpitsaa pitkään ja alkoi nauraa niin, että kahvi läikkyi. ”Sopii minulle”, hän sanoi. ”Ja sukkakravatti on aivan tyylikäs.”
Kerttu Kurpitsa ei sanonut mitään, mutta sen kuori hehkui ylpeydestä. Kun isä oli mennyt sisälle, se kuiskasi, että ovikurpitsa oli ehdottomasti talon tärkein virka.
Ilta tummui, ja Hugo sytytti portaille pienen lyhdyn. Kerttu istui sen valossa suorana kuin vahtimestari ja tarkkaili hiljaista pihaa.
”Hyvää yötä, Hugo”, Kerttu Kurpitsa sanoi lempeästi. ”Herätä minut, jos joku koputtaa.”
Aamulla äiti etsi toista raidallista sukkaansa koko talosta, mutta ovikurpitsalta hän ei uskaltanut kysyä.






